Joko kerroin että mökillä on niin romanttista...

Syksyn kuvia Vartiosaaresta

Vartiosaari

Miten paljon minulla on muistoja täältä. En ole käynyt yli vuoteen ja arvelin jo, etten tänä kesänä pääse Vartiosaareen, mutta nyt olen täällä. Olen vuokrannut mökin Pienperheyhdistykseltä, olen yhdistyksen jäsen.

Mökki on iiiiiihana, sauna ja tupa, sähköt, takka, ihana piha, kaikki. Olen tällä saarella katsellut jylhiä maisemia, jutellut palstaviljelijöiden kanssa, ollut talkoissa, riidellyt ja rakastanut, suudellut koivukujalla, jutellut huorien ja juoppojen ja kartanonemäntien ja nunnan kanssa. Olen silittänyt vuohia ja lampaita, nukkunut hiirepapanoiden täyteisellä tallin ylisillä ja pelännyt erikoisten hämähäkkien vaellusta lattialla, olen myynyt toppahousuissa hernerokkaa ja hikoillut muurinpohjalettuja paistaessa. Olen tanssinut yöhön latotansseissa. Melkein itkettää...
(Yritän saada kuvaa tähän huomenna.)

Intohimoa

Aamu-tv:ssä tänään esiintyi naispuolinen tutkija. Hänen olemuksensa oli hyvin arkinen, vaatteet, hiukset, korut, esiintyminen, kaikki.

Mieleen tuli kysymys: onko tuo nainen oikeasti elämässään onnellinen? No, onnellisuuteen vaikuttaa moni seikka, mutta jos ajatellaan vain arkista olemusta. Se tarkoittanee, että elämä on muutenkin tasainen. Elämä etenee rutiinein, värittömästi. Ei ehkä hajuttomasti ja mauttomasti, mutta miedoin sellaisin. Mikä tasaisessa elämässä tekee onnelliseksi? Väistämättä jokin siinäkin elämässä on onnelliseksi tekevää. Saako turvallisuuden tunteesta ja elämän ennakoitavuuden tunteesta niin hyvät kiksit?

Vai onko kyse siitä, että ei kestä suuria tai nopeita elämänmuutoksia tai tunteita? Että suojelee itseään.

Mitä riskejä sitten on elämässä, joka tuntuu, maistuu ja yllättää? Ainakin kokemusten voimakkuuden säätely voi olla vaikeaa. Jos menee liioitteluksi, ei enää tunnukaan oikein miltään. Samoin voi tulla kaikenlaisia ongelmia siitä, että tekee uhkarohkeita päätöksiä, tunteet ovat äärimmäisiä tai tahti on liian kiivas.

Riskejä on harmaassakin elämässä. Siinäkin voi vahingossa mennä liiallisuuksiin. Tulee elämän pelko.

Itse valitsen intohimoisen elämän mieluummin. Silloin jännittävän kokemuksen odotuskin on suurempaa.

Kaksi kirjaa

Olen juuri lukenut kaksi kirjaa.

Ensin luin tämän: Njörður P. Njarðvík: Kohtaloonsa tuomitut. Suom. Juha Peura - Otava, 1985. Alkuteos: Dauðamenn.
Ei vienyt mennessään, kun lopetin, tuntui kuin olisi lukenut uutisen hesarista: Kaksi miestä tuomittu kuolemaan noituudesta epäiltynä. Mutta maisema tulee tutuksi. Hienosti päästään miesten pään ja ihon sisälle.

Auttamatta tuli mieleen pohdinnat siitä, kuinka henkilöt, joilla on valtaa voivat sitä myös käyttää väärin. Rankkaa. Samoin siitä, että joskus jotkut ihmiset tyhmyyttään, ajattelemattomuuttaan toimivat niin, että heistä aletaan uskoa kaikkea pahaa.

Toinen kirja olikin sitten odotetumpi ja antoisampi: Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni. Suomennos Taina Aarne. Like.
Lepakkoelämää ja Lepakkoelämää 2 on luettu. Tämä oli yllättäen omaelämänkerta lapsuudesta ja nuoruudesta. Sitä koomista osuutta en tunnistanut. Kirja on minusta ennen kaikkea traaginen. Edes lopussa ei tule vapautusta. Olisin toivonut Alisonin olevan jossain vaiheessa oikeasti pidemmän aikaa onnellinen, tasapainossa itsensä ja ympäristön kanssa. Alisonin jatkuva pohdinta on kuitenkin kiehtovaa ja tunnistettavaa.
Lukukokemus oli riemastuttava. Kirja sarjakuvana. Kovakantinen. Ehkä se pitää lukea aika pian uudelleen. Katsoa kuvat hieman tarkemmin.