Ensimmäiset kuvat. Puissa ei vielä ole lehtiä, mutta valo on hieno.
24.7.2010
22.7.2010
Ruotsissa
Pitkästä aikaa tein matkan, muun kuin edestakaisin Tallinnaan. Reissasin Ruotsissa ja matka oli antoisa.
Reppuvalinta oli väärä, reppu teki matkan aikana monta mustelmaa ja painoi olkapäitä. Helle melkein vei hengen. Toisena matkapäivänä ajoimme ystäväperheen autolla 200 km ilmastoimattomassa autossa yli 30 asteen helteessä. Tämän jälkeen vajaa kolme tuntia junassa, eikä siinäkään ilmastointia. Pidin ihan mahdollisena että en selviä siitä. Kun pääsin Kristinehamniin, olin onnellinen, että siellä satoi ja että olin selvinnyt.
Toisaalta luotin, että pärjään ruotsinkielellä, mutta toisaalta jännitti. Sain hienosti ostettua junaliput Tukholman ihanalta rautatieasemalta. Tykkään todella Helsingin rautatieasemasta ja Tukholman asemalla oli jotenkin samanlainen tunnelma, isommassa mittakaavassa. Junassa Lingbohon tapasin ruotsalaisen äidin joka matkusti Lontoosta kahden lapsensa kanssa, kolme ja puolivuotiaan sekä laukkuja ja kaksosrattaat. Selvisin keskustelusta ilahduttavasti. Monipuolista se ei voi olla kuten omalla kielellä, mutta jotain kuitenkin. Äiti oli minusta sankarillinen. Hän oli pakannut edellisen yön ja se kostautui nukahtamisena penkkiin puolivuotias sylissään. Sain siis hommakseni valvoa, että vauva ei tipu. Vauva oli hyvin rauhallinen ja kysyinkin jossain vaiheessa, että osaako hän lainkaan itkeä.
Ruotsalaisten häähulluus näkyi siellä täällä. Hassua ja hellyttävää.
Junamatkoilla jouduin kysymään vieruskavereilta, kun en aina ymmärtänyt kuulutuksia. Kun kerroin, että ruotsinkielentaitoni on hieman heikko, kaikki osasivat hidastaa ja selkeyttää puhettaan. Kielinerouteni huippu oli Gullspångissa, toimin turistioppaana. Eräs pariskunta kysyi jokeen rakennettuja ns. lohiportaita. Olin juuri tehnyt kävelylenkin sinne ja osasin neuvoa.
Maisemat Keski-Ruotsissa olivat tosi hienot. Osloon päin Tukholmasta lähdettäessä jopa vuoristoiset, upeita tunneleita joissa korvat menivät tukkoon, metsiä, isoja jokia, putouksia. Mietin, että yhtä rauhallista ja luonnonläheistä täällä on kuin Suomessakin. Pienemmillä paikkakunnilla kiinnitin huomiota siihen, että talot näyttivät olevan suurempia kuin Suomessa. Yleistä vaurautta? Pienet kylät kuolevat siellä samaan tapaan kuin meilläkin.
Paluumatkalla kävelin rautatieasemalta Siljan laivalle, aikaa kun oli. Kävelin Östermalmin alueen läpi ja sain tunnelmasta kiinni. Sellainen Töölön tai Punavuoren tapainen elävä vilkas kaupunginosa, jossa teattereita ja muuta kulttuuria. Lounaan söin kivassa ravintolassa kadun varjopuolella. Trendikkäisiin ravintoloihin menoa en edes harkinnut. Olisinko voinut rentoutua, ison repun kanssa hikisenä? Tuskinpa.
Kirja oli tärkeä, paljon odottelua. Neulekin oli mukana, mutta siihen en tarttunut kertaakaan. Alkoholijuomia kului joka ilta, joka kyläpaikassa. Kuuluuko juominen asiaan, aina ja joka paikassa? Enpä minäkään kieltäytynyt.
Minne seuraavaksi?
Reppuvalinta oli väärä, reppu teki matkan aikana monta mustelmaa ja painoi olkapäitä. Helle melkein vei hengen. Toisena matkapäivänä ajoimme ystäväperheen autolla 200 km ilmastoimattomassa autossa yli 30 asteen helteessä. Tämän jälkeen vajaa kolme tuntia junassa, eikä siinäkään ilmastointia. Pidin ihan mahdollisena että en selviä siitä. Kun pääsin Kristinehamniin, olin onnellinen, että siellä satoi ja että olin selvinnyt.
Toisaalta luotin, että pärjään ruotsinkielellä, mutta toisaalta jännitti. Sain hienosti ostettua junaliput Tukholman ihanalta rautatieasemalta. Tykkään todella Helsingin rautatieasemasta ja Tukholman asemalla oli jotenkin samanlainen tunnelma, isommassa mittakaavassa. Junassa Lingbohon tapasin ruotsalaisen äidin joka matkusti Lontoosta kahden lapsensa kanssa, kolme ja puolivuotiaan sekä laukkuja ja kaksosrattaat. Selvisin keskustelusta ilahduttavasti. Monipuolista se ei voi olla kuten omalla kielellä, mutta jotain kuitenkin. Äiti oli minusta sankarillinen. Hän oli pakannut edellisen yön ja se kostautui nukahtamisena penkkiin puolivuotias sylissään. Sain siis hommakseni valvoa, että vauva ei tipu. Vauva oli hyvin rauhallinen ja kysyinkin jossain vaiheessa, että osaako hän lainkaan itkeä.
Ruotsalaisten häähulluus näkyi siellä täällä. Hassua ja hellyttävää.
Junamatkoilla jouduin kysymään vieruskavereilta, kun en aina ymmärtänyt kuulutuksia. Kun kerroin, että ruotsinkielentaitoni on hieman heikko, kaikki osasivat hidastaa ja selkeyttää puhettaan. Kielinerouteni huippu oli Gullspångissa, toimin turistioppaana. Eräs pariskunta kysyi jokeen rakennettuja ns. lohiportaita. Olin juuri tehnyt kävelylenkin sinne ja osasin neuvoa.
Maisemat Keski-Ruotsissa olivat tosi hienot. Osloon päin Tukholmasta lähdettäessä jopa vuoristoiset, upeita tunneleita joissa korvat menivät tukkoon, metsiä, isoja jokia, putouksia. Mietin, että yhtä rauhallista ja luonnonläheistä täällä on kuin Suomessakin. Pienemmillä paikkakunnilla kiinnitin huomiota siihen, että talot näyttivät olevan suurempia kuin Suomessa. Yleistä vaurautta? Pienet kylät kuolevat siellä samaan tapaan kuin meilläkin.
Paluumatkalla kävelin rautatieasemalta Siljan laivalle, aikaa kun oli. Kävelin Östermalmin alueen läpi ja sain tunnelmasta kiinni. Sellainen Töölön tai Punavuoren tapainen elävä vilkas kaupunginosa, jossa teattereita ja muuta kulttuuria. Lounaan söin kivassa ravintolassa kadun varjopuolella. Trendikkäisiin ravintoloihin menoa en edes harkinnut. Olisinko voinut rentoutua, ison repun kanssa hikisenä? Tuskinpa.
Kirja oli tärkeä, paljon odottelua. Neulekin oli mukana, mutta siihen en tarttunut kertaakaan. Alkoholijuomia kului joka ilta, joka kyläpaikassa. Kuuluuko juominen asiaan, aina ja joka paikassa? Enpä minäkään kieltäytynyt.
Minne seuraavaksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
